Akateeminen yrittäjäpalkinto etsii Suomen seuraavaa kasvun esikuvaa

Kesäkuussa 2027 jaettava uusi Akateeminen yrittäjäpalkinto nostaa esiin yrittäjän, joka yhdistää korkeatasoisen osaamisen, rohkean yrittäjyyden ja kestävän kasvun.

Suomen kasvu syntyy osaamisesta ja yrittäjyydestä. Meillä on valtavasti korkeakoulutettua osaamista, mutta aivan liian vähän siitä muuttuu uudeksi liiketoiminnaksi, työpaikoiksi ja kansainvälisiksi menestystarinoiksi.

Akateeminen yrittäjäpalkinto (AY2027) haluaa tehdä tämän mahdollisuuden näkyväksi. Koulutusasteen nostaminen ei tarkoita vain sitä, että Suomessa on enemmän korkeakoulutettuja. Meidän on myös kysyttävä, mitä tällä osaamisella tehdään. Tiivistämällä yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyötä sekä kannustamalla tutkijoita ja korkeakoulutettuja yrittäjyyteen voimme nopeuttaa tutkimustulosten kaupallistamista ja saada enemmän hyötyä Suomen TKI-panostuksista.

Palkinnolla halutaan korostaa myös sitä, että vastakkainasettelun aika on ohi. Yrittäjyys ja työntekijyys asetetaan liian usein vastakkain. Ne täydentävät toisiaan, yhä useammin myös yksilötasolla. Yrittäjä luo mahdollisuuksia, työntekijät rakentavat niitä yhdessä todeksi. Sama synergia pätee tutkimukseen ja liiketoimintaan. Kun korkeakouluissa syntyvä osaaminen löytää tiensä yrityksiin ja markkinoille, syntyy uusia ratkaisuja, kasvua, työpaikkoja ja hyvinvointia.

Siksi tarvitsemme Suomeen lisää yrittäjiä, jotka uskaltavat muuttaa osaamisen liiketoiminnaksi. Ansaitsemme toimintaympäristön, joka kannustaa siihen.

Kasvu tarvitsee esikuvia. 10.000 euron palkinto ei ole vain tunnustus taloudellisesta menestyksestä. Palkittava yrittäjä on esimerkiksi:

  • luonut uutta ja ainutlaatuista liiketoimintaa
  • kasvanut tai kansainvälistynyt merkittävästi
  • hyödyntänyt korkeakoulutettua osaamista liiketoiminnassaan
  • uudistanut toimialaansa ja sopeutunut muutoksiin
  • kantanut vastuuta henkilöstöstä ja yhteiskunnasta
  • toiminut esikuvana ja jakanut kokemustaan muille yrittäjille.

Valinnassa tarkastellaan kokonaisuutta: Mitä yrittäjä on saanut aikaan, millaista kasvua hän on rakentanut ja millaista esimerkkiä hän näyttää muille.

Akateeminen yrittäjäpalkinto etsii tarinaa, joka innostaa seuraavaa yrittäjäsukupolvea.

Kesäkuussa 2027 palkitaan yrittäjä, joka osoittaa, mitä osaamisen, yrittäjyyden ja rohkean kasvun yhdistämisellä voidaan saada aikaan.

Näetkö ympärilläsi tai peilissä Suomen seuraavan kasvun esikuvan? Ehdota palkinnon saajaksi yrittäjää tai ilmoita itsesi mukaan 31.12.2026 mennessä Akateeminen yrittäjäpalkinto etsii Suomen seuraavaa kasvun esikuvaa.

Valintaraati:

  • puheenjohtaja Petri Roininen, Investors House Oyj
  • Juuso Enala, Hansdotter Oy
  • Jussi Kärki, Talouselämä
  • Saara Lilja, Emergenssi Oy
  • Katja Rasi, 100 Solutions Oy
  • Arto Timperi, Coresbond Oy
  • Mika Uusi-Pietilä, Minutor Oy

Lisätietoja:

hallituksen puheenjohtaja
Timo Saranpää

AKY – Akavalaiset yrittäjät ry
050 523 6005
timo.saranpaa@ekonomit.fi

raadin puheenjohtaja
Petri Roininen
Investors House Oyj
040 761 9669
petri.roininen@investorshouse.fi

pääsihteeri
Martti Kivioja
AKY – Akavalaiset yrittäjät ry
0400 519 214
martti.kivioja@tek.fi