Edut jäsenliittojemme jäsenille

 

Liittojemme jäsenillä on lukuisia etuja omissa liitoissaan. Tässä meidän etumme jäsenliittojemme jäsenille.

Valmiiksi kilpailutettu työterveyshuolto

Työterveyshuolto tukee niin yrittäjää kuin työntekijöitäkin ylläpitämään omaa terveyttään, jaksamistaan ja työkykyään.

  • Työnantajayrittäjän on järjestettävä ennaltaehkäisevä työterveyshuolto työsopimussuhteiselle työntekijälle. Lisäksi työnantaja voi järjestää yleislääkäritasoista, työterveyspainotteista sairaanhoitoa.
  • Yrittäjä voi hankkia työterveyshuollon palvelut myös itselleen. Yksinyrittäjä voi tehdä yrittäjän työterveyshuoltosopimuksen. Työnantajayrittäjä puolestaan voi liittyä yrityksen työterveyshuoltosopimukseen, joka sisältää työntekijöiden työterveyshuollon, tai hankkia työterveyshuollon yrittäjän työterveyshuoltosopimuksen kautta.

Olemme kilpailuttaneet terveyshuollon palvelut jäseniämme varten. Tavoitteena on helpottaa jäsenyritysten työterveyshuoltopalveluiden hankintaa sekä varmistaa, että palveluilla on asianmukainen hinta–laatu-suhde.

Kilpailutuksen tuloksena olemme valinneet kolme palveluntarjoajaa, joiden kanssa on solmittu puitesopimus työterveyshuoltopalveluista jäsenyrityksille.

 

Terveystalo

  • Terveystalo on Suomen suurin työterveyspalveluiden tuottaja Suomen kattavimmilla digitaalisilla palveluilla ja aukioloajoilla. Saat suoran yhteyden lääkäriin keskimäärin 7 sekunnissa 24/7 vuoden jokaisena päivänä. Etäpalveluidemme lisäksi palvelemme myös kivijalassa noin 300 toimipaikassamme ympäri Suomen. Terveystalo on Suomalaisen Työn Liiton jäsen ja toiminnallemme on myönnetty Avainlippu-tunnus.
  • Olemme aidosti yrittäjän työterveyskumppani – pidämme sinut pelikunnossa: tuemme ja ennaltaehkäisemme työkykyriskejä, jotta voit työssä hyvin ja pysyt terveenä. Noin 90 % akuuteista vaivoista voidaan hoitaa etänä ja kun asia vaatii hoitoa paikan päällä, koko valtakunnallinen verkostomme on käytettävissäsi.

Tarjouspyyntö työterveyspalveluista – Terveystalo

 

Täsmä Työterveys

Täsmä Työterveys poisti työterveyshuollosta mutkat, jotta yrittäjän työ olisi helpompaa

  • Lakisääteiset palvelut tuodaan yrityksiin ja etäsairaanhoito älypuhelimeen.
  • Sairaanhoidon ensikontakti on suoraan lääkäri.
  • Selkeä sopimus ja hinta kiinteä – ei yllätyksiä yrittäjälle.

Yli 300 kokemusvuotemme ansiosta tiedämme, mikä työterveydessä on olennaista – ja keskitymme juuri siihen. Sinulle tämä tarkoittaa omistautunutta ja kustannustehokasta palvelua, meidän ammattilaisillemme mielekkäitä työpäiviä.

www.tasma.fi/aky

Heltti

Heltti on vuonna 2013 perustettu työterveys- ja hyvinvointipalveluihin keskittynyt suomalainen yritys. Heltti auttaa sinua pitämään huolta itsestäsi, jotta voit yrittäjänä keskittyä olennaiseen – vain hyvinvoiva yrittäjä voi menestyä. Saat apua aina kun tarvitset, siellä missä olet, sillä jopa 75 % terveysasioista hoituu etänä. Käytössäsi ovat ennaltaehkäisevät hyvinvointipalvelumme kuten vuosittainen digitaalinen terveystarkastus, sekä fyysiset sairaanhoidon palvelut Heltin toimipisteillä ja kattavassa kumppaniverkostossamme. Tutustu Akavalaisille yrittäjille räätälöityihin palvelupaketteihimme:

Yrittäjät

Kevytyrittäjät

Suomen Yrittäjien palvelupaketti edullisesti

AKY on Suomen Yrittäjien toimialajärjestö.

Yhteistyön myötä jäsenliittojen yrittäjäjäsenet voivat hankkia itselleen Suomen Yrittäjien laajan palvelupaketin 100 €/vuosi. Palvelupaketti avaa pääsyn Suomen Yrittäjien jäsenetuihin, mutta se ei sisällä jäsenyyttä sen paikallisyhdistyksissä. Voit hankkia palvelupaketin suoraan Suomen Yrittäjien kotisivuilta.

Alennusta UKKO Kevytyrittäjä ja UKKO Yrittäjä -palveluiden palvelumaksuista

Jos teet laskutettavaa työtä, mutta et halua perustaa sitä varten omaa yritystä, voit käyttää UKKO-laskutuspalveluita alennettuun hintaan.

UKKO Kevytyrittäjä
UKKO Kevytyrittäjä on Suomen suosituin ja luotettavin kevytyrittäjäpalvelu.

UKKO Kevytyrittäjä Y-tunnuksella
Y-tunnuksellinen palvelu mahdollistaa mm. ALV-alarajahuojennuksen ja yrittäjävähennyksen.

AKYn jäsenjärjestöjen jäsenet saavat UKKO Kevytyrittäjä ja UKKO Kevytyrittäjä Y-tunnuksella -palvelut käyttöönsä 20 %:n alennuksella. Jäsenhinta on 4 % laskutuksen arvonlisäverottomasta loppusummasta (normaalihinta 5 %).

UKKO Yrittäjä
UKKO Yrittäjä on toiminimi- ja osakeyhtiöyrittäjille tarkoitettu taloushallinnon palvelu, jonka kautta yrityksen pyörittäminen sujuu vaivattomasti. Lähetä laskut, lisää kuitit – UKKO Yrittäjä hoitaa kirjanpidon ja kaiken muun. Palvelun kautta perustat myös helposti ja nopeasti toiminimen (0 €) sekä osakeyhtiön (240 €) tarvittaessa.

AKYn jäsenjärjestöjen jäsenet saavat UKKO Yrittäjä -palvelun kuukausimaksusta 10 % alennuksen, hinnasto alkaen 0 €/kk.

Alennukset saa ilmoittamalla UKKO.fi:n asiakaspalveluun olevansa AKYn jäsenjärjestön jäsen.

Lisätietoa UKKO.fi:n kevytyrittäjäpalveluista ja palveluiden käyttöönotosta. Lisätietoa UKKO.fi:n yrittäjäpalveluista ja palveluiden käyttöönotosta.

Alennusta OP Kevytyrittäjä -palvelusta

Palvelu hoitaa paperityöt, veroilmoitukset ja maksut puolestasi, jolloin voit itse keskittyä yritystoimintaasi. Saat Y-tunnuksen OP Kevytyrittäjä -palvelun välityksellä eli sinusta tulee ihan oikea yrittäjä.

AKYn kautta saat 20 % alennuksen myös OP Kevytyrittäjä -palvelusta.

 

Holvin yritystilipaketti 3 kuukautta puoleen hintaan

Holvi on täysin digitaalinen taloudenhallinnan palvelu, joka kokoaa yhteen pakettiin kaiken, mitä pienyrittäjä tarvitsee.

AKYn jäsenliittojen jäsenet saavat Holvin Pro-paketin käyttöönsä kolmeksi kuukaudeksi puoleen hintaan, kun käytät tiliä avatessa omasta liitostasi saatavaa alekoodia. Holvin Help Centeristä löydät lisätietoa sekä käyttöohjeita.

 

Alennusta Hooklen sosiaalisen median markkinointipalvelun palvelumaksusta

Bisnestä ilman verkko- ja somepresenssiä ei ole olemassa. Yrittäjän arki on kiireistä ja some-markkinoinnin resurssit usein rajalliset. Hooklen mobiilisovelluksella yrittäjä hoitaa bisneksensä sosiaaliseen mediaan alta aikayksikön. Hooklen perusversio on ilmainen mutta AKYn jäsenjärjestöjen jäsenet saat Hookle Premiumin ensimmäisen 3 kuukautta ilmaiseksi vuositilauksen yhteydessä. Alennuskoodin voit lunastaa vaikka heti Hooklen asiakaspalvelusta contact@hookle.net ja saat kaikki Premium toiminteet käyttöön jo tänään!

Hookle automatisoi yrittäjän some-markkinoinnin, se on nopea asentaa ja helppo käyttää. Voit keskittyä oleelliseen.

Hooklella: 

  • Julkaiset useampaan kanavaan kerralla (Facebook, Instagram, LinkedIn, Twitter ja Google My Business)
  • Suunnittelet ja ajastat viestit some-kalenteriin
  • Näet some-vaikutuksen yhdellä silmäyksellä
  • Jaat some-kanaviesi hallinnoinnin tarvittaessa tiimisi kanssa

Lataa Hookle tästä Android tai iPhone puhelimeesi.

Varaa aika 15 minuutin demoon – opastamme palvelun käyttöönotossa ja muussa.