Yrittäjän eläkejärjestelmän uudistaminen on välttämätöntä. Nykyinen YEL on koettu vaikeasti ennakoitavaksi, ja erityisesti työtulon arviointiin liittyvä epävarmuus on heikentänyt luottamusta koko järjestelmään. Hallituksen esitys vie uudistusta oikeaan suuntaan. Yrittäjä voisi jatkossa valita vakuuttamisen perusteeksi joko nykyisen työtulomallin tai todelliset, veronalaiset ansiotulot. Pelkkä valinnan mahdollisuus ei kuitenkaan vielä tarkoita aitoa valinnanvapautta.

Järjestelmän pitäisi olla niin selkeä, että yrittäjä ymmärtää, mistä maksu muodostuu ja miten valinta vaikuttaa eläke- ja sosiaaliturvaan. Nyt esitetty kahden mallin kokonaisuus uhkaa jäädä monimutkaiseksi. Kolmen vuoden sitoutuminen valittuun perusteeseen on pitkä aika yrittäjälle, jonka tulot voivat muuttua nopeasti suhdanteiden, asiakkaiden tai oman elämäntilanteen vuoksi. Jos ansiot alenevat olennaisesti, myös vakuutuksen perusteeseen on voitava reagoida joustavasti. Muuten uudistus voi lukita yrittäjän maksuihin, jotka eivät enää vastaa todellista maksukykyä.

Erityisen hankala tilanne on toiminimiyrittäjillä. He eivät maksa itselleen palkkaa, eikä heidän ajantasaista ansiotuloaan saada tulorekisteristä samalla tavoin kuin palkkaa nostavan osakeyhtiöyrittäjän. Verotuksen tieto tulee viiveellä, vaikka yrittäjän arki muuttuu tässä ja nyt. Uudistus ei saa sysätä tästä tiedon puutteesta aiheutuvaa riskiä yrittäjän kannettavaksi. Tarvitaan käytännöllinen menettely, jossa yrittäjä voi osoittaa tulojensa muutoksen luotettavasti ilman raskasta hallintoa. Käyttäytymisvaikutusten arviointi on vaikeaa, mutta on oletettavaa, että edellä mainitusta syystä johtuen esitetty uudistus johtaisi yritysmuodon muutoksiin.

Myös pienituloisten yrittäjien asema vaatii korjausta. On hankalaa, jos YEL-työtulo vahvistetaan vähintään vakuuttamisvelvollisuuden alarajalle silloinkin, kun todelliset ansiot jäävät sen alle tai ovat ajoittain nollassa. Sosiaaliturvan vahvistaminen on tärkeää, mutta turvaa ei rakenneta maksuilla, joihin yrittäjällä ei ole varaa. Liian korkea vähimmäismaksu voi pahimmillaan nostaa yrittäjyyden aloituskynnystä, vauhdittaa toiminnan lopettamista tai ohjata välttämään vakuuttamista kokonaan.

Siksi myös aloittavan yrittäjän alennuksen poistaminen on väärä viesti. Yritystoiminnan alkuvaiheessa tulot ovat usein epävarmoja, asiakaskunta vasta rakentuu ja investoinnit rasittavat taloutta. Juuri silloin tarvitaan hallittava siirtymä yrittäjäksi, ei uusia kustannuspaineita. Jos Suomi haluaa lisää yrityksiä, työtä ja kasvua, yrittäjyyden aloittamista on helpotettava eikä vaikeutettava.

Päätösten on perustuttava todellisiin tietoihin

Uudistuksessa on vahvistettava eläkeyhtiöiden vastuuta. Työtulopäätösten perusteiden on oltava ymmärrettäviä, läpinäkyviä ja yksilöllisiä. Yrittäjälle on kerrottava selkeästi, mihin arvio perustuu, ja hänen toimittamillaan tiedoilla on oltava todellinen vaikutus lopputulokseen. Mekaaninen laskuri ei voi korvata yrittäjän tilanteen kokonaisarviointia.

Eduskunnalla on nyt mahdollisuus tehdä uudistuksesta toimiva. Aloittavan yrittäjän alennus on säilytettävä, tulojen muutoksiin on voitava reagoida joustavasti ja pienituloisten maksurasitusta on kohtuullistettava. Lisäksi YEL-järjestelmän rahastointia ja hallinnollisten kustannusten alentamista on vietävä ripeästi eteenpäin. Uudistus onnistuu vain, jos se vahvistaa yrittäjän turvaa, lisää luottamusta ja tuntuu oikeudenmukaiselta myös yrittäjän arjessa. Yrittäjyyttä on tuettava myös juhlapuheiden välissä.

Timo Saranpää, puheenjohtaja
AKY – Akavalaiset yrittäjät ry
timo.saranpaa@ekonomit.fi