Kun uusi normaali onkin jo vanha tuttu

Olemme siirtymässä uuteen normaaliin – mitä se kenellekin tarkoittaa.

Lockdown (jonka Collins Dictionary nimesi vuoden sanaksi vuonna 2020) sulki ihmiset koteihinsa. Pois lukien ne etulinjassa töitään tekevät sairaanhoitajat, bussikuskit, kaupan ammattilaiset ja muut, jotka pitivät pyörät pyörimässä, kun yritykset siirtyivät etätöihin käytännössä yhdessä yössä.

Mutta kaikille muutos ei ollut suuri eikä dramaattinen. Esimerkiksi minä olen tehnyt lähes koko yhdeksänvuotisen (yksin)yrittäjäurani kotitoimistolta käsin. Asiakkaiden livetapaamisia jäin kaipaamaan, mutta sähköisten kohtaamisten vaivattomuus on nostanut ihmisten ilmoille lähtemisen kynnystä.

Valvontaa vai luottamusta?

Yrittäjä on vapaa kuin taivaan lintu. Hän vastaa vain perheelleen, asiakkailleen, alihankkijoilleen, verottajalle ja muille sidosryhmilleen. Ollis Leppästä lainaten yrittäjä saa valita meneekö sunnuntaina töihin kahdeksalta vai kymmeneltä. Parhaimmillaan yrittäjä vastaa myös itselleen, muistaa pyhittää jos ei nyt kokonaista lepopäivää niin ainakin pieniä hengähdyshetkiä arjen aherruksen keskellä.

Suuri osa valkokaulusihmisistä on päässyt maistamaan yrittäjän kadehdittavaa vapautta. Poissa pomon valvovan silmän alla päivät eivät olekaan kuluneet sohvalla torkkuen tai vaatekaappeja siivoten. Ihmiset ovat solahtaneet loputtomaan Teams-putkeen, jossa kahvikupin hakemista tai vessassa käyntiä pitää erikseen pahoitella. Suomalainen ihminen on tunnollinen työntekijä myös etätyössä.

Monen yrityksen ja työntekijän mielessä onkin käynyt ajatus, mihin niitä pomoja oikeasti tarvitaan? Kun aikaa ei tarvitse käyttää enää työntekijöiden valvontaan, voisiko sitä käyttää toiminnan kehittämiseen. Tai vielä mieluummin uuden bisneksen luomiseen. Tässä on myös osaavalle ja koulutetulle työn tekijälle peiliin katsomisen paikka. Onko tämä työtä mitä haluan tehdä ensi vuonnakin? Entä kymmenen vuoden päästä? Voisinko tehdä tätä samaa työtä ja jotain muuta siinä rinnalla eli mitä minun pitäisi tehdä, että pomosta tulisi asiakas? Uskallanko ajatella ääneen? Olisiko minusta yrittäjäksi?

Suomalainen yhteiskunta ei kannusta riskinottoon tai sujuvaan siirtymiseen palkkatyön ja yrittäjyyden välillä. Pakkoyrittäjyys on kirosana, vuokrarenki riippuu löysässä hirressä ja pelkää mikä on verottajan tai työvoimatoimiston tämänkertainen tulkinta.

Mutta…

Kun ihminen on päässyt vapauden makuun, jossa voi itse rytmittää päivänsä itselleen parhaiten sopivaan malliin, hybridityö on oikeasti varteenotettava vaihtoehto. Enkä nyt tarkoita sujuvaa siirtymistä kotitoimiston ja yrityksen tilojen välillä, en edes työrauhaa ja ihmiskontakteja tarjoavia coworking-tiloja. Tarkoitan sen henkisen askeleen ottamista, joka vaaditaan, että ihminen astuu reunan yli ja perustaa oman yrityksensä.

Vapaapudotus voi pelottaa, mutta usko siihen, että siivet kantavat. Ja jos yrittäjyys ei sitten ollutkaan sinun juttusi, se ei ole elinkautinen tuomio. Mutta voin luvata, että olet monta kokemusta rikkaampi.

Kati Halonen

Kirjoittaja on PolyQuality Oy:n yrittäjä sekä AKYn yksinyrittäjen työryhmän ja TEKin yrittäjyysvaliokunnan jäsen.